Tämä resepti on tietääkseni Jenkeistä kotosin ja sen ominaisuus on tosiaan kypsentäminen olut-tölkki kanan sisällä. Kyllä vain, vaikka julmalta kuulostaa kanan peppuun laitetaan kokonainen olut-tölkki pörisemään ja antamaan mehevälle lihalle kunnon makua. Voitte käyttää mitä tahansa olutta. Sitä vahvempi ja paksumpi niin parempi. Itse käytin tällä kertaa vaan Lager tyylistä olutta mutta kokeilkaa vaan mitä mieleen tulee! Helppo ja maukas uuniruokaa!!
1 kokonainen kana (noin 1,2 Kg)
5 dl olutta tölkissä (Lageria, Vehnää, IPA, Stoutia..)
Cayenne pippuria
Chiliä
Rosmariiniä
Persiljaa
Mustapippuria
Suolaa
Oliiviöljyä
Uusia perunoita lisuukkeeksi tai itsetehtyjä lohkoperunoita.
4 annosta:
Huuhtase, putsaa ja kuivaa kana oikein kunnolla joka puolelta. Sisältä ja ulkopuolelta.
Hiero jokapuolelle hieman oliiviöljyä ja mausta huolellisesti mausteilla ja yrteillä.
Aseta foliopellille pestyjä uusiaperunoita tai vaan lohkoja. Mausta samoilla mausteilla kuin kana ja lorauta ainakin 1dl olutta päälle. Lisää öljy ja sekoita.
Aseta sitten kanan sisälle olut-tölkki niin että koko olento pysyy hyvin tasapainossa ja pystyssä. Anna tölkin kuitenkin tulla pikkaisen ulos lihasta, niin pysyy hyvin pystyssä ja paikalla. Kuumenee myös paremmin.
Aseta kana pystyasennossa perunoiden sekaan vuokaan ja paista uunissa 175 astetta ainakin 2 tuntia.
Ota kana pois uunista anna lepää noin 5 minuuttia folion alla.
Poista olut-tölkki varovasti kanasta pois.
Leikkaa liha ja nauti!
Kommentit
Lähetä kommentti