JELLYSTRAWBERRY




Pieni sanaleikki vaan JellyStrawberry tälle mansikkahyytelölle! Aivan vaatimaton valmistaa ja valloittavan makuinen. Näyttävä punainen lyllerö on valmmistettu tuoreilla mansikoilla, liivatteella ja vedellä. Kevyt, kesäinen ja hassu jälkiruoka!!


2 dl mansikkamelbaa (survo kylmät tuoreet mansikat, 1/2 sitruunan mehua, 1 tl sokeria)
6 dl mansikkamehua tiivisteestä (Marli tai Ekström)
4 liivatelehteä 
1/2 sitruunanmehu
Tuoretita mansikoita

4 annosta: 

Pehmennä liivatelehdet kylmässä vedessä noin 5 minuuttia.
Siivilöi pari kertaa mansikkamelba niin että jäljelle jää sileä ja puhdas kastike. 
Sekoita nyt mansikkakastike mansikkamehuun ja sitruunanmehuun ja siivilöi uudestaan.
Lämmitä 0,5 dl mansikkamehua ja sulata joukkoon puristettu liivatteet. 
Lisää mansikkaseokseen ja hämmennä kunnolla.
Kaada noin 1 dl seosta jäädykevuokaan ja lisää pinnalle mansikkaviipaleita niin että pintä peittyy.
Anna hetken levätä ja hyytyä jääkaapissa.

Käytin tälläisen jäädykevuoan


Kun seos alkaa pikkasen hyytymään lisää loput mansikkasörselistä.

Anna hyytyä rauhassa yön yli.

Upota vuoka tulikuumaan veteen ihan 5 sec aikaa ja aseta lautanen vuon päälle.

Käännä varovasti ylösalasin ja siinä on valmiina meidän hieno hyydyke. 

Kortistele tuoreilla mansikoilla ja tarjoile heti!
Kirjaammelisesti suussasulavaa kesäistä herkkua!!



Kommentit