SISILIALAINEN GRANITA HOEGAARDENISTA



Granita on perinteinen Sisilialainen kesäherkku. Siitä ei voi olla tykkäämättä. Sitä syödään yleensä aamupalaksi "Brioche con il tuppo"n kanssa, eli todella kuohkea ja kevyt pulla suomennettuna tupsupulla, muodonsa takia. Makuja on monta erilaisia mutta nyt ajattelin tätäkin herkkua tuunaa olueella ja testaa Hoegaardenia joka on Belgialainen vehnäolut jossa on todella vahva sitruksinen maku (maustettu korianterilla ja appelsiininkuoreella) ja aivan mainio olut kesäkaudelle!


Granita:

4 dl Hoegaarden olutta
1 dl sitruunamehua
1 dl vettä
1 dl sokeria

Noin 4 annosta:

Granita:

Kiehauta vesi ja kaada joukkoon sokeri. Keitä kunnen seos muuttuu siirrappiseksi ja tosella kirkkaaksi. Anna jäähtyä kunnolla.
Lisää sitruunamehu ja sekoita kunnolla.
Lisää sitten olut, sekoita ja maista onko maku kohdillaan.
Laita seos tasaiseen muoviastiaan ja laita pakkaseen. Sekoita granita 30min välein noin 3-4 tuntia. Joskus seos voi jäätyä nopeammin niin seko






ita joka 15 min kunnes seos on kaunista jäistä kreemiä.
Odota kuitenkin että seos on täysin jäätynyt ja kova. Riko rakenne kreemimäiseksi vispilällä ja siirrä kulhoihin.




Nauti granita perinteisen Sisilialaisen pullan kanssa!!!! Alla ohjeet!! 






 


Kesäaamusin Sisiliassa tuoksuu croissantit ja muut herkut. Yksi valloittava tuoksu tulee kuitenkin tästä pullasta joka perinteisesti syödään aina jäätelön ja granitan kanssa aamupalaksi tai välipalaksi. Ihan kevyt, kuohkea ja herkullinen pulla on hieman monimutkainen valmistaa, mutta työ tuo kyllä tulosta. Nam!

550 g jauhoja
15 g tuorehiivaa
70 ml kädenlämpöistä maitoa
80 g sokeria
6 kananmunaa
350 g pehmeää voita
Ripaus suolaa
-
Voiteluun yksi kananmunan keltuainen ja 2 rkl kuohukermaa

Brioche 8 kpl:

Valmista pullat edellisenä iltana!!! 

Siivilöi jauhot huoleellisesti.
Siirrä jauhot yleiskoneeseen ja asenna koukkuvispilä hiivataikinoille. Lisää sokeri ja suola.
Sulata hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää joukkoon.
Lisää huoneenlämpöiset kananmunat yksi kerrallaan koneeseen ja vatkaa kunnolla kunnes seos on kreemimäinen ja ilmava.




Jaa pehmeä voi pieniin nokareihin ja lisää hitaasti yksi kerrallaan seokseen kunnes koko taikina on sileä, limanen ja hyvin sekoitettu. Vatkaa tämän prosessin aikana yhteensä ainakin 20-30min. Kaada seos sitten kulhoon.



Siirrä taikina kulhoon ja peitä kelmulla. Anna kohoa 3 tuntia.
Siirrä taikina sitten jääkaappiin ja anna kohoa vielä 12 tuntia ja niin samoin voi imeytyy ja kovettuu taikinaan.




Siirrä taikina jauhoiseen työtasoon ja vaivaa käsillä.



Muotoile pitkä pötkylä ja jaa 8 samaan osaan.







Muotoile pallerot keilan muotoiseksi.
Tee isommaan osaan sormilla reikä ja siirrä sitten pienempi pallero alakautta reijän päälle.
Tiivistä ja muotoile vähän käsillä.
Jatka näin jokaisen pullan kanssa.
Aseta vain 4 pullaa pellille (koska kohoavat paljon)  ja anna vielä kohoa uunissa jossa vain valo päällä 1,30 min.





Sekoita kananmunan keltuainen ja kerma ja voitele seoksella pullat.
Paista pullat 180 astetta noin 35-40 minuuttia.
Anna hetken jäähtyä mutta ei liikaa, lämpöisenä ovat just parhaimmillaan.
Nauti granitan kanssa!!!!!!













Kommentit