RUISPATALEIPÄ





Vaikka leipominen on kivaa ja makeiset onnistuvat lähes aina, leipä on kuitenkin yksi sellaisista asioista joka ei onnistu ikinä. 
Joko on liian raakaa, liian kuivaa tai kovaa kuin kiveä. 
Sitten löysin tämän kaltaisen ohjeen netissä ja ajettelin vielä kerran kokeilla.
Reseptiin olisi kuulunut ainoastaan vehnäjauhoa, niin muokkasin vähän jauhomääriä ja tyyppejä.
Kaappi pursu ruisjauhoista niin sain ajatuksen käyttää sitä tähän leipään.

Lopputulos pitkä odottelun jälkeen kannatti. Leipä oli hyvää ja jopa syötävää. Rapea kuori ja todella ruukisen makuinen! 

Eli viihdoinkin onnistuin! :)



7 dl ruisjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 dl seesaminsiemeniä
1 pussi kuivahiivaa tai 25g tuorehiivaa
3-4 dl kädenlämpöistä vettä (noin 40 astetta)
1 tl suolaa

3 litran pataleipä: 

Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet keskenään.

Lisää myös kuivahiiva jos sitä käytät.

Jos käytät tuorehiivaa liuota se jo valmiiksi kädenläpöiseen veteen.

Lisää vesi vähän kerralla ja sekoita puulusikalla tasaiseksi taikinaksi.

Sekoita vielä käsien avulla mutta älä vaivaa taikinaa.

Jätä siis taikina kulhoon.

Peitä taikina liinalla ja siirrä sammutetuun uuniin kohoamaan rauhassa noin 15 tuntia.

Kun taikina on kohonnut kaada se jauhotetun työtason päälle ja muodosta pallo.

Älä painele liikaa.

Anna kohota vielä 30 minuuttia liinan alla.



Esilämmitä uuni 225 astetta.

Laita pata lämpeämään uunin sisälle noin 30 minuutiksi.

Kun tämä aika on kulunut  siirrä taikinapallo pataan ja paista kannen alla noin 40 minuuttia.



Ota kansi pois ja paista vielä 15- 20 minuutti niin että syntyy rapea ja kauniin värinen kuori.

Ota pata pois uunista ja anna hetken jäähtyä.

Kumoa leipä ja anna jäähtyä kunnolla ainakin tunti.

Nauti leivästä lämpöisenä sellaisenaan tai voin kanssa! Nam! 



Kommentit